tiistai 9. marraskuuta 2010

Haaste Idalta

1. Miksi loit blogisi? Olin jo pitkään tyytynyt lueskelemaan vain muiden kirjoittamia blogeja, mutta takaraivossani hiljalleen kytenyt kirjoittamisen himo rakastamiani asioita kohtaan otti minussa vallan. Ja siitä se sitten lähti, oma blogi. Oma blogini edustaa tavallaan omaa kanavaani tässä vuorovaikutteisessa verkossa ja antaa minulle täysin vapaat kädet purkaa luovuuttani. Oma blogi toimii itselleni ikään kuin päiväkirjana ja ennen kaikkea blogin kirjoituksesta on kehkeytynyt minulle rakas harrastus. Tarvitseeko sitä nyt sitten enempää edes perustella.
2. Minkälaisia blogeja seuraat? Seuraan monenlaisia blogeja. Eniten ehkä tyyli- ja muotiblogeja, mutta myös sisustusblogeja. Ystävien ja tuttujen kirjoittamat blogit ovat kuitenkin niitä kaikista kiinnostavimpia blogeja.
3. Lempimeikkimerkki? Apua! Olen ollut varsinainen meikkien sekakäyttäjä viime vuodet. Edullinen hinta on ollut usein se ratkaisevin tekijä ostotilanteessa. Nykyisin tilaan melkein kaikki meikkini Avonilta, koska toimin itse kauneuskonsulttina (ja tietysti siksi, että Avonin tuotteet ovat mielestäni laadukkaita ja silti edullisia).
4. Lempivaatemerkki? Nyt tuli varmasti haasteen vaikein kysymys! Kaikki lempivaatteeni ovat melkeinpä second handia, mutta eniten kaapista löytyy tällä hetkellä Vero Modaa. Joten kai se on sitten yksinkertaisesti vastattava, että Vero Moda.
5. Välttämätön meikkituote? Viihdyn varsin hyvin myös meikittömänä, joten minulle ihan välttämätöntä meikkituotetta ei ole edes olemassa. Sanoisin varmaan, että peitepuikko/valokynä, meikkivoide, puuteri ja aurinkopuuteri. Jos meikkaan, niin noita tuotteita vähintään sudin kasvoilleni.
6. Lempiväri? Musta, harmaa, ruskea ja valkoinen.
7. Hajuvetesi? Jessica Simpson - Fancy, Christa Aguilera, Dolce&Gabbana - The One, Armani - IDOLE, Gucci - By Gucci, Lanvin - Jeanne Lanvin
8. Lempielokuvasi? Tähän naiseen uppoaa kaikki romanttinen hömppä. Lemppareita muun muassa: The Holiday, Down With Love, P.S. I Love You, The Notebook... Myös kauhuelokuvat purevat silloin tällöin.
9. Missä maassa haluaisit vierailla ja miksi? Haluaisin vierailla kaikissa niissä maissa, jotka poikkeavat suomalaisesta kulttuurista mahdollisimman paljon. Trooppinen ilmasto on myös hyvin toivottavaa. Thaimaassa olen jo kerran ollut ja sinne haluaisin mennä vielä uudestaan.
10. Keksi itse kysymys ja vastaa siihen? Hmm... Nautinko elämästäni? NAUTIN! 
 Haaste menee Chenillelle! :)

2 kommenttia:

  1. Ah, halauisin NIIN itsekkin päästä Thaimaaseen! ♥

    VastaaPoista
  2. Jokaisen pitäisi saada kokea Thaimaa! Suosittelen! ^^

    VastaaPoista